Tule luomaan kanssamme turvaa ja hyvinvointia asiakkaillemme!

Sosiaalityöntekijä, kotoutumisen sosiaalipalvelut / Socialarbetare, socialservice för intergration

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue etsii SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ vakituiseen virkaan 1.10.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työ sijoittuu virkasuhteen alussa kotoutumisen sosiaalipalveluihin.

Etsimme kotoutumisen kysymyksistä kiinnostunutta sosiaalityöntekijää. Kotoutumisen sosiaalityön asiakaskuntaan kuuluvat kansainvälistä suojelua saaneet alkuvaiheen kotoutujat, tilapäistä suojelua saaneet ja kotikuntaan siirtyneet henkilöt, ihmiskaupan uhrit ja paperittomat.

Työnkuvasi on laaja ja monipuolinen. Sosiaalityöntekijänä vastaat asiakasprosessista ja suunnitelmallisesta sosiaalityötä, johon kuuluu mm. täydentävän sekä ehkäisevän toimeentulotuen päätökset, asiakkaiden perehdyttäminen sosiaaliturvajärjestelmään sekä tukeminen omatoimiseen asiointiin.

Sosiaalityöntekijä toimii tehtävässään sekä itsenäisesti että sosiaaliohjaajan työparina. Tukenasi on esihenkilösi, kokenut tiimi ja työnohjaus. Tiimiin kuuluu lisäksesi kaksi sosiaalityöntekijää, kolme sosiaaliohjaajaa, toimistosihteeri ja johtava sosiaalityöntekijä.

Kotoutumisen sosiaalipalveluiden sosiaalityöntekijän työssä pääset työskentelemään paitsi oman tiimisi kanssa, myös laajan verkoston kanssa, johon kuuluvat vahvasti alueen kunnat. Keskitetty tiimimme toimii koko Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella. Tuleva toimipisteesi sijaitsee virkasuhteen alussa Porvoossa, mutta osa asiakkaistasi voi asua Loviisassa. Työhön sisältyy matkustamista koko hyvinvointialueella.

Tehtävä edellyttää joustavuutta, laajaa kiinnostusta kotoutumisen ja osallisuuden kysymyksiin sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Henkilöstöetuina saat Epassin lounas-, liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja työmatkaedun. Työterveyspalvelut ovat Mehiläisessä. Tarjoamme myös joustavat työajat ja mahdollisuuden tehdä etätyötä sopimuksen mukaan.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 §:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus sekä Valviran ammattihenkilölaillistus. Kielivaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi. Myös aikaisempi kokemus kotoutumisen tuen työkentästä katsotaan eduksi.

Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät yleisen SOTE-sopimuksen mukaan. Sosiaalityöntekijän työaika on 37 h 45 min/vko ja tehtäväkohtainen palkka on 4021,69 e/kk. Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Valitun on esitettävä hyväksyttävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä kuukauden kuluessa virkasuhteen aloittamisesta.

Pyydämme jättämään hakemukset 6.9.2024 klo 12 mennessä.

Lisätietoja antaa johtava sosiaalityöntekijä Paula Hartikainen, 040 511 7154 tai paula.hartikainen@itauusimaa.fi

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluu seitsemän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Meillä työskentelee 2600 eri alojen ammattilaista ja tehtävänimikkeitä on yli 200. Löydät todennäköisesti itsellesi sopivan työpaikan, mihin ikinä omat ammatilliset intressisi ja tulevaisuuden suunnitelmasi sinua ohjaavatkaan. Tarjoamme myös mahdollisuuden kaksikieliseen työympäristöön, jossa toisen kotimaisen kielen hallinta on rikkaus ja mahdollisuus, mutta ei ehdoton vaatimus.

__ __ __ __ __ __ __ __ __ __

Östra Nylands välfärdsområde söker en SOCIALARBETARE till ett ordinarie tjänsteförhållande med början 1.10.2024 eller överenskommelse. Tjänsten placerar sig till socialservice för integration i början.

Vi söker en socialarbetare som är intresserad av integrationsfrågor. Den kundkrets som anlitar socialt arbete för integration innefattar personer som erhållit internationellt skydd och som befinner sig i början av integrationsprocessen, personer som erhållit tillfälligt skydd och överförts till hemkommunen, offer för människohandel samt papperslösa.

Arbetsuppgifterna är omfattande och mångsidiga. Socialarbetaren ansvarar för klientprocessen och det systematiska socialarbetet, vilket bland annat innefattar att besluta om kompletterande och förebyggande utkomststöd, att orientera klienterna i det sociala trygghetssystemet och att stödja klienterna i att sköta sina ärenden på egen hand.

Socialarbetaren arbetar både självständigt och i par med socialhandledaren. Du har stöd av din chef och ett erfaret team och får arbetshandledning. I teamet ingår utöver dig två socialarbetare, tre socialhandledare, en byråsekreterare och en ledande socialarbetare. 

Som socialarbetare vid socialservice för integration arbetar du både tillsammans med ditt eget team och dessutom med ett omfattande nätverk, där kommunerna i regionen är en viktig del. Vårt centraliserade team verkar över hela Östra Nylands välfärdsområde. Ditt blivande verksamhetsställe ligger i början i Borgå, men en del av dina klienter kan bo i Lovisa. Till arbetet hör att färdas runtomkring i hela välfärdsområdet. 

Arbetet förutsätter flexibilitet, brett intresse för integrations- och delaktighetsfrågor samt goda samarbetsfärdigheter och sociala färdigheter. Som personalförmåner får du lunch-, sport-, kultur-, välfärds- och pendlingsförmåner i Epasset. Företagshälsovården tillhandahålls av Mehiläinen. Vi erbjuder också flexibla arbetstider och möjlighet till distansarbete enligt överenskommelse.

Behörighetsvillkor är behörighet som socialarbetare enligt 7 § i lagen om yrkesutbildade personer inom socialvården (817/2015) och legitimation som yrkesutbildad person beviljad av Valvira. Språkkravet är goda muntliga och skriftliga kunskaper i finska. Kunskaper i svenska anses meriterande. Också erfarenhet av det arbetsfält där stöd för integration ingår anses meriterande.

Anställningsvillkoren och lönen följer det allmänna SH-avtalet. Socialarbetarens arbetstid är 37 h 45 min/vecka, och den uppgiftsrelaterade lönen uppgår till 4021,69 euro/månad. I uppgiften tillämpas en prövotid på 6 månader. Den som valts ska inom en månad från det att tjänsteförhållandet inleddes uppvisa en godtagbar bedömning från företagshälsovården om sina förutsättningar att sköta arbetsuppgifterna. 

Vänligen skicka din ansökan senast 6.9.2024 kl. 12. 

Upplysningar ges av ledande socialarbetaren Paula Hartikainen, tfn 040 511 7154 eller paula.hartikainen@itauusimaa.fi

Östra Nylands välfärdsområde omfattar sju kommuner: Askola, Borgå, Lappträsk, Lovisa, Mörskom, Pukkila och Sibbo. Hos oss jobbar omkring 2 600 proffs från olika branscher, och antalet uppgiftsbeteckningar är över 200. Sannolikt hittar du en arbetsplats som passar dig oavsett vart dina professionella intressen och framtidsplaner leder dig. Vi erbjuder dig också tillfället att verka i en tvåspråkig arbetsmiljö där det är en rikedom och möjlighet att behärska det andra inhemska språket men där det inte är ett ovillkorligt krav.

#sosiaalityö #socialarbete

Hakuaika alkaa: 23.08.2024 08:00Hakuaika päättyy: 06.09.2024 12:00
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.
Pidäthän auki vain yhtä lomaketta, kun täytät hakemusta!
Henkilötiedot
Etunimi *
Sukunimi *
Syntymäaika
päivä kuukausi vuosi
Lähetämme sinulle työnhakuasi koskevaa tietoa sähköpostilla. Vastaanottaaksesi viestimme on tärkeää, että sähköpostiosoite on kirjoitettu oikein.
Sähköpostiosoite *
Omistan tämän sähköpostiosoitteen ja olen tarkistanut, että se on kirjoitettu oikein.
Puhelin *
Katuosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Maa
Kerro itsestäsi
Miksi olet kiinnostunut tästä tehtävästä ja meistä työpaikkana? *
(Korkeintaan 5000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Työkokemus
HUOM! Työkokemukset järjestyvät automaattisesti työsuhteen alkamisajankohdan mukaan.
Työnantaja *
Tehtävänimike *
Päätehtävät *
Työsuhde alkoi *
kuukausi vuosi
Työsuhde päättyi
kuukausi vuosi
Koulutustaso
Ylin suoritettu tutkinto *
Koulutus
HUOM! Koulutukset järjestetään automaattisesti alkamisajankohdan mukaan varhaisimmasta myöhäisimpään.
Oppilaitos
Tutkinto (tutkintonimike, tutkinto, pääaine/koulutusohjelma)
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Aloitusaika
kuukausi vuosi
Valmistumisaika / arvioitu valmistumisaika
kuukausi vuosi
Muu koulutus / kurssit
(Korkeintaan 5000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Kielitaito
Suomi: suullinen / valitse osaamistaso *
Suomi: kirjallinen / valitse osaamistaso *
Ruotsi suullinen / valitse osaamistaso *
Ruotsi kirjallinen / valitse osaamistaso *
Kolmas osaamasi kieli
Neljäs osaamasi kieli
Muu kielitaito
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Lisätietoja
Voit kirjoittaa tähän tarvittaessa lisätietoa aiempiin vastauksiisi liittyen / Här kan du komplettera dina tidigare svar vid behov
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Muuta
Suosittelijat
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Mistä sait tiedon tästä tehtävästä?